torstai 7. helmikuuta 2013

Bonus - Rotterdam



Menin sitten kuitenkin tänä iltana IvanaHelsinki New York Fashion Week Fall/Winter 2013/2014 Rotterdam näytökseen Studio 450:ssä, osoitteessa 450 W 31st Street 12. kerros, kun se kerran pidettiin aivan asuntoni vieressä. Ilma oli hyytävä eikä mieltä lämmittänyt se toteamus, jonka sain kuulla monen suusta: most disorganized show ever. Jonotin muiden kanssa lähes tunnin ensin ulkona ja sitten rappukäytävässä. Ainoa keino päästä Studiolle, siis 12. kerros, oli pieni hissi, jonne mahtui noin 15 henkilöä kerralla. Arkkitehti Steven Holl (Kiasma) tuli myös ulos ihmettelemään väen paljoutta ja tupsahti eteeni, ihmetellen, että mistä oikein on kysymys, kerroin että jonotamme IvanaHelsingin näytökseen. Siihen hän tokaisi, että I am Steven Holl. Sanoin, että hauska tavata ja ettei siitä ole kauaakaan, kun keskustelin hänen ystävänsä Geogre Quashan kanssa. En olisi muuten tunnistanut Hollia. Hän vain puisteli meille päätään aikansa ja jatkoi sitten matkaansa. Rappukäytävään päästyä ilmeni, että Hollin toimisto on samaisessa rapussa. Maailma on pieni. Hieman ikävän kuvan antoivat ne kaksi nuorehkoa suomalaisnaista, töissä ulkoasiainministeriössä tai YK:ssa, jotka tulivat sivusta keskelle jonoa ja jatkoivat etuilemista koko ajan puhuen suureen ääneen työtehtävistään ja kollegoistaan; not Minnesota nice ( that is being courteous and mild-mannered, typical for Nordic people and people living in Minnesota where lots of Finns moved) Kun sitten vihdoin päästiin studiolle niin ei voinut olla huomaamatta, että valokuvaajien joukko oli ilmeisen kyllästynyt odottamaan, koska sieltä täältä kuului tuskaisia huudahtuksia: c'mon, it has been over an hour jne. En nyt ota enempää kantaa näytökseen, kuin, että muutama malli ja leikkaus oli oikein kiinnostava ja mielestäni todella onnistunut, hieman kyllästynyt olen nutturoihin ja ihmettelenpä ylipäätään tekokuidusta valmistettujen valmisvaatteiden korkeaa hintaa, Katri-Helenan Vasten auringon siltaa on kuitenkin aina yhtä ihana ja kuullaan joka näytöksessä. Huomiseksi ja lauantaiksi on muuten luvattu lumimyräkkää, hui.

Rotterdam-kokoelman mood-video löytyy täältä: http://vimeo.com/57721962





































Tässä bonus-raita ihanalle päivälle:


2 kommenttia:

  1. Voi harmit, etta oli noin ikavan huonosti jarkatty! Ja jos mallistokin oli pienoinen pettymys.
    Mukavaa lumista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tibs,

      Joo en tiedä, mitä ajattelivat, kun vain pieni hissi oli käytössä. Malliston moodina sataman harkkoinen jää, ahto, sokka ja kaikki mahdolliset jään ilmentymät ovat loistava ja eksoottinen valinta eli kiinnostaa varmasti asiakaskuntaa täälläkin päin:)

      Kivaa viikonloppua sinne! Täällä tulee nyt tosiaan taivaan täydeltä räntää:)

      Poista