torstai 7. helmikuuta 2013

New York I'm All Yours



Huomaan, että blogikirjoitusteni väli on harventunut. Tämä johtuu vain siitä, että kuusi kuukautta Manhattanilla on tuota pikaa täynnä ja olen yrittänyt ottaa kaupungista ja yritän edelleen ottaa siitä kaiken irti! Edessä on vielä NBA-koripallomatsia, New York City Ballet:n harjoituksia ja jopa kaksin kappalein, Ivana Helsingin muotinäytöstä ellen sitten mene katsomaan ranskalaista Sumuinen Satama elokuvaa sen sijaan, Douglas Dunnin uusi koreografia Cassations jne. lisäksi pitäisi lähettää paketteja Suomeen, täyttää paikallinen veroilmoitus, ynnä kasa muita lomakkeita. Ajattelinkin nyt suosiolla, että olkoon tämä viimeinen postaus. Blogi saa tosin vielä majailla täällä jonkin aikaa, joten ei huolta, mikäli haluat vielä katsella ja lukea joitain postauksia. Mutta, ennen kaikkea kiitos teille rakkaat lukijat ja erityisesti te, jotka olette kommentoineen, kiitos, en ole ihan yksin tässä päässä höpissyt. Tämä matka on ollut kaikin tavoin avartava: avartanut niin tiedollisesti kuin myös minua ihmisenä enkä varmastikaan ole enää ihan sama ihminen kuin tänne tullessa, ja en voi olla kuin kiitollinen kaikista kokemuksista!  




Ja kun itse matkaat tänne niin nappaahan ilmainen Village Voice kadunkulmasta. Lehti kertoo ajankohtaisista tapahtumista: teatteri, galleriat, ruoka, musiikki, elokuvat jne. Village Voice ilmestyy joka keskiviikko. AM New York on päivittäinen ilmaisjakelulehti.

Tässä vielä kuvia Etelä-Brooklynistä, Brooklynhän on nin iso, ettei sitä voi oppia tuntemaan edes koko elämänsä aikana, ja tarkemmin sanoen Finntownin alueelta lähellä Sunset Parkia, jossa parhaillaan asui noin 10 000 suomalaista siirtolaista, pääasiassa rakennusmiehiä ja puuseppiä. Asuinalueellensa suomalaiset rakensivat noin 40 osuuskuntataloa. Ja kyllä niiden tiiliverhoilu on vaan edelleen kaunis! Kun puertoricolaiset "valtasivat" alueen muuttivat suomalaiset suureksi osaksi pois koska alue muuttui rauhattomaksi ja vaaralliseksi. Tänä päivänä Finntownin alue on kuitenkin oikein viehättävä ja itse asiassa se on pikkuhiljaa 20 vuoden aikana muuttunut uudeksi kiinailaiskaupunginosaksi. Mutta siis edelleen yksi New York Cityn kaduista on nimetty Finlandia Streetiksi! Norjalaisyhdyskunta alueella on edelleen hyvin aktiivinen lehtineen ja paraateineen.








Elmo Homes

Tässä talossa oli suomalainen jäätelökioski

Mutta hei muistetaan me suomalaiset, mikä meikäläisissä on ihan parasta -ainakin pääsääntöisin ja mikä täällä päin maailmaa tunnetaan sanaparilla Minnesota nice!

Nähdään Helsingissä, Porissa tai Tampereella!



2 kommenttia:

  1. Nauti vielä siellä viimeiseen asti! Ja kiitos, että olet tuonut New Yorkin tunnelmia meille muillekin - ne ovat piristäneet aina! Toki olisi kiva lukea kuulumisiasi ja huomiotasi jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mikko,

      Kiitos jälleen hienosta kommentistasi! Blogia on ollut tosi kivaa pitää! Haaveissani olisi joskus päästä yhtä pitkäksi aikaa Pariisiin, Pietariin ja Tokioon. Mikäli jotain todella ihmeellistä sattuisi ja jokin näistä kävi toteen, niin varmasti pitäisin taas blogia. Tällä hetkellä tulevaisuuteni on kuin tyhjä kirjan lehti, jossa ei ole yhtään merkintää. Kaikkea hyvää ja ihanaa kevään odotusta!

      Tiina

      Poista