keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Don't be Alarmed - Simulated Gunfire will be used

Tuo punatakkinen on muuten Danny, joka lähettää terveisiä Viiskulmaan Digeliuksen Emulle!


Laukausten äänet kuuluvat ranskalaisen säveltäjän ja avantgardistin Eric Satien kappaleeseen Parade. Olen kuullut sen aiemmin Helsingissä, mutta tällä kertaa Carnegie Hall:ssa ja American Symphony Orchestran esittämänä johtajana kuuluisa Leon Botstein. Perinteisten soitinten lisäksi såvellyksen soittimina kuullaan sireeniä, lottokonetta, kirjoituskonetta, taputuksia ja puhelinta, ainakin. Hieno sävellys, tosin tänä päivänä se kuulostaa korvaan ei enää niin avantgardistisena. Asuessani hetken Pariisissa yritin löytää Eric Satien, joka muuten oli tunnettu myös pilapuheistaan, kaksintaisteluhaasteista, ja seitsemästä samanlaisesta samettipuvustaan, kotimuseon Montmartrella. Museo oli Satien entinen koti, vain 9 m2 suuruinen ja sen ovi ei mennyt kunnolla kiinni sängyn takia. Täällä Satie sävelsi 30 vuotta, suurenmoisia sinfonioita ja pienempiä sävellyksiä. Olin kuullut, että kotimuseossa järjestettäisiin konsertteja aina 6 henkilölle kerrallaan. Harmin paikka oli, että museota ei enää ollut.

Leon Botstein, Conductor

Mutta takaisin Carnegie Halliin, jossa juhlittiin itse asiassa John Cagea, sillä Cagen syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi 100 vuotta. Cage ihaili Satieta ja siksi konserttiohjelmistoon kuului Parade. Ohjelmistoon kuului myös herkkä ja kiteinen Anton Weberin sinfonia, Op. 21 sekä Morton Feldmanin sävellys Out of Last Pieces. Feldman ja Cage tapasivat toisensa Weberin konsertissa, joka sai murskaavan vastaanoton New Yorkissa 1950, ja  josta kumpikin poistui toisistaan tietämättä, Feldman raivostuneena yleisön vastaanoton johdosta ja Cage, koska ei halunnut pilata sitä kokemusta, jonka Weberin musiikki oli antanut hänelle ja jäädä kuuntelemaan Rahmanovia.




John Cage, on tunnettu erityisesti kappaleestaan 4'33, johon voi sanoa kiteytyvän Cagen ajatus huomioida hiljaisuus ja ympäristön äänet. Teoksessa soittaja ei soita nuottiakkan vaan se koostuu pelkästään ympäristön äänistä. Tätä kappaletta emme kuitenkaan kuulleet. Konsertissa soitettiin Cagen sävellykset Cheap Imitation, Etcetera ja Etcetera 2/4. Etcetera on sävelletty osittain pelkille pahvilaatikoille. Cage oli myös erityisen kiinnostunut ajan ja tilan kokemuksellisuudesta sekä kokonaisvaltaisesta taideteoksesta. Etcetera muuten kantaesitettiin yhdessä Pariisin Oopperan Baletin kanssa, lavastuksen ja puvut oli suunnitellut taidemaalari Jasper Johns vuonna 1973. Cage muuten myös itse maalasi, olen nähnyt hänen teoksensa Porin taidemuseossa. John Cage, koreografi Merce Cunningham ja taidemaalari Joseph Albers kuuluivat Black Mountain Collegen happening -ryhmään. John Cage oli yhteiskunnallisesti erittäin valveutunut ja koki musiikin, ja taiteen ylipäätään, yhteiskunnallisen merkityksen erittäin tärkeänä. Black Mountain Collegen Satie festivaaleilla: "Defense of Satie" vuonna 1948 Cage totesi: "How music might assist in the integration of the personality, or the co-being of the conscious and the unconscious mind, Law and Freedom, in a random world situation".

2 kommenttia:

  1. Välitin terveiset matkaan Emulle. Ihania kuvia, tarinoita ja hetkiä.
    T. E

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ihana Emma, ajattelinkin sinua juuri tänään. Telepatiaa? Paljon haleja ja terkkuja perheelle! Kohta nähdään!

    VastaaPoista